VAIHE 1

Varmista, että pohja on sopiva: Pohjan on oltava puhdas ja pölytön. Huokoinen, mureneva tai absorboiva pohja on päällystettävä pohjamaalilla ennen maalin levittämistä.

VAIHE 2

Valmistele työvälineet: Hengityssuojain, sekoitusämpäri, sivellin, maalirulla ja alusta, teippi, sekoittamiseen akkuporakone ja vispilä tai tikku.

VAIHE 3

Maalin valmistaminen: Mittaa erilliseen astiaan 6,9 litraa vettä. Kaada hieman yli puolet siitä sekoitusämpäriin. Tasaisen tuloksen saavuttamiseksi lisää KOKO savimaalin kuivaseos hitaasti veteen jatkuvasti sekoittaen. Muodostuu paksu massa. Sekoita, kunnes siinä ei ole enää paakkuja. Lisää loput vedestä. Sekoita hyvin.

VAIHE 4

Anna valmistua: : Anna maalin vetäytyä noin 1 h ja sekoita uudelleen hyvin ennen maalausta.

VAIHE 5

Ensimmäinen maalikerros. Tee se reippaasti ja vältä saman kohdan moninkertaista maalaamista. Älä keskeytä työskentelyä kesken maalattavaa pintaa – muuten jatkokohta voi jäädä selvästi näkyviin.

VAIHE 6

Anna kuivua; Anna ensimmäisen kerroksen kuivua 24 h. Tilan hyvä ilmanvaihto on varmistettava. Maali muuttuu kuivuessaan peittäväksi ja huomattavasti vaaleammaksi.

VAIHE 7

Maalaa toinen kerros. Tee se reippaasti ja vältä saman kohdan moninkertaista maalaamista. Älä keskeytä työskentelyä kesken maalattavaa pintaa – muuten jatkokohta voi jäädä selvästi näkyviin.

LISÄTIEDOT: Käytä maali kolmen päivän kuluessa veteen sekoittamisesta, säilytä viileässä (+7 °C).